*

Ossi Mäntylahti Tietojärjestelmämies

Kaikki blogit puheenaiheesta Perustuslaki

Malmin lentoasema, Faron sopimus ja perustuslakivaliokunta

Perustuslakivaliokunta on nyt käsitellyt Lex Malmi-asiaa perustuslain kannalta. Lausuntoa tai lausunnon evästyksiä odotetaan 24.10.2017. Perustuslakivaliokunta on valiokunnista epäpoliittisin, vaikka Suomessa koostuukin poliitikoista.

Maakunnasta kunta kuntaliitosten kautta

Maakunta- ja soteuudistus merkitsee perustuslaissa tarkoitetun kunnallisen itsemäärämisoikeuden ja demokratian kaventumista sekä valtion vallan ja byrokratian lisääntymistä. Kunnilta valtaa siirtyy maakunnille ja valtiovallalle. Valtiovalta säätelisi monin eri tavoin maakuntien toimintaa ja hallintoa, mutta erityisesti maakunnille sen ja sote-tehtävien hoitamista varten annettavan rahoituksensa avulla, kun maakunnilla ei ole omaa verotusoikeuttakaan. Valtiolta maakunnille siirtyvät tehtävät ovat pitkälle vain näennäisiä.

Wahlroosin perustuslakipamfletista

Björn Wahlroos kirjoitti sitten EVA:lle pamfletin perustuslain kehittämisestä. En vielä ehtinyt lukea sitä kokonaan mutta johtopäätöksiä ja keskeisiä lukuja silmäillen tulee jo mieleen useita kriittisiä huomioita.

Onko "Taitettu eläkeindeksi" perustuslain vastainen?

Taitettu eläke” perustuslain vastainen?

 

Perustuslaki sanoo:

 

”2 luku

Perusoikeudet

6 §

Yhdenvertaisuus

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella..”

Kuinka suojasta tuli uhka

Erinäiset valvontatoimenpiteet, joita vaaditaan säädettäviksi kansallisen turvallisuuden nimissä, ovat olleet voimakkaasti esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Jotta valvonta saataisiin tiettyjen tahojen mielestä riittävän laajamittaiseksi, tulisi perustuslain kohtaa luottamuksellisen viestin salaisuudesta muuttaa. Se tarkoittaa yksityisyyden suojan merkittävää heikentämistä.

Tulevaisuudessa presidentti tuontitavaraa?

DEMARIAKNSANEDUSTAJATAR haluaisi tuottaa presidentin kaukomailta tai naapurimaasta. Ymmärrän jos ruotsalainen tai venäläinen, mutta että täkäläin en ja vieläpä kansanedustaja. Suomi 100 vuotta ja rupeammeko jo haikailemaan takaisin naapurien hallittaviksi? No, onhan meille kerran huudettu kuningas Saksasta (Friendlich Karl 1918) ja kerran määrätty poikkeuslailla, joten sopinee joukkoon sekin erikoisuus, että voipi olla ulkolaine nsyntyperä tai syntyperä tuntematon. 

EU on valmis saattohoitoon

Suomi vietiin osaksi Euroopan unionia ennen näkemättömällä etujärjestöjen lobbauksella, jota ilman kyllä-äänet eivät koskaan olisi voittaneet. Epävarmoja kansalaisia käännytettiin joukoittain EU-jäsenyyden taakse kyseenalaisin propagandamainoksin.

PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIN SUOMEEN

Perustuslakituomioistuin tarvitaan Suomeen valvomaan Perustuslain toteutumista, sen noudattamista sekä sen rikkomisten estämiseksi kaikessa virka-, lainkäyttö- ja lainsäädäntötoiminnassa. Suomeen pitää perustaa oikeusvaltiolle kuuluva Perustuslakituomioistuin lainsäätäjien ja lainkäyttäjien virkatoimien luotettavaksi valvojaksi. Lainsäätäjien ja -käyttäjien oman työnsä itsevalvomisille on jo aika sanoa näkemiin.

Suu auki yksityisyyden puolesta!

Tiedustelulaki on siirtymässä syksyltä alkuvuoteen käsiteltäväksi. Lain myötä yksityisyyden suoja aiotaan romuttaa kansallisen turvallisuuden nimissä. 

Lakipakettia on kritisoitu laajasti useiden asiantuntijoiden ja kansalaisjärjestöjen toimesta. Erityisesti kritiikkiä on annettu "kansalliseen turvallisuuteen" vetoamisesta, minkä merkitystä ei lopulta tarkenneta tai rajata mietinnöissä selkeästi.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä